perjantai 28. joulukuuta 2007

Liikunan riemua

Aamulla auto remonttiin Jokimaalle, matkaa torille 7 kilometriä, matkaan kuin Lasse Vireeni konsanaan matala energiaa säästävä askel, miten se voikin olla niin vaikeaa? pitäisi kai juosta useammin. Onhan sitä ennenkin juostu.



Esimäinen Helsinki City maraton valmistautuminen oli kovaa. Lauantaina Tyhjennysharjoitus 20 km, Sunnuntaina aamulla 20 km illalla 8 km, maanantaina kevyt tv 8 km, tiistaina mh 5*150 m kevyt 6 km, keskiviikkona latausta hiilihydraatteja kevyt tv 8 km, torstaina lataus hiilihydraatteja kevyt tv 5 km, perjantaina lepo lauantaina lepo kevyt veryttely 7 km. Sunnuntaina elämäni toinen maraton 25 asteen helteessä aikaa meni 3.13.29.

Keskitalven treeniä



Eilen, Lämmintä neljä astetta kova tuuli, ei onneksi satanut Esa soitteli ja ehdotti, että mentäiskö Launeelle katsomaan voiko siellä luistella. Minultahan se käy , kamat kasaan ja kentälle. vähän oli kostea ja nahkea ja tuulinen rata, mutta kyllä siellä luistelemaan pystyi. Melkein tunnin aherrus, tulihan päivän kinkkusulatus tehtyä.

lauantai 1. joulukuuta 2007

Talven tuloa odotellessa

Maa valkoisena, mutta ei vielä tarpeeksi hiihtämistä ajatellen. Piti tyytyä tuohon kuntopyörään, kolmen vartin hikilenkki ostosteeveetä ja jotain Prismaa katsellen, siinä päivän liikunnat. Illalla sitten Eppu Normaalin konserttiin "kulttuuria ammentamaan", kun tytär kavereineen hankki liput.

perjantai 30. marraskuuta 2007

Työkiireitä ja pikkujoulua


Keskiviikkona messuhallin ympyrää kiertämässä mukana perusporukka ja muutama juniori, Esa koettaa hankia muutamat luistimet Junnujen käyttöön, joten jos innostus kasvaisi.
Tänään on luvassa pikkujoulu, joten pitää olla tarkkana ettei pää tule kipeäksi. Sunnuntaina taas luistellaan messuhallissa klo 17.00 alkaen saadaan todennäköisesti pitempi rata käyttöön kun sählynpelaajat eivät ole paikalla, joten mukaan vaan.

maanantai 26. marraskuuta 2007

Sunnuntaitreenejä messuhallissa


Hyvää menoa, saatiin pitkä rata kun salbändyporukoita ei näin sunnuntaisin ole liikkeellä. rauhallista menoa, välillä muutama kierros kiihdytellen ja sykettä nostaen vähän tekniikkaakin siinä välissä harjoitellen. Ihmeteltiin kiinnostuksen puutetta tuohon liittoasiaan paljon kävijöitä, mutta vähän kannanottoja? Ensi Keskiviikkona ja Sunnuntaina taas mennään, 17-19 sama paikka, joten...

torstai 22. marraskuuta 2007

Keskiviikon menoa

Oli ihan mukavasti porukkaa, paikalla pääkaupunkiseudun menijöitä ja Topi K. oli antamassa ohjeita kaarreluisteluun, puristus pitäisi tulla molemmilla jaloilla, eikä vain heittää sitä toista eteen, ymmärsin kyllä asian ja mielestäni pystyin tehostamaankin sillä menoa, pitää vain oppia se käytännössä, tosin hallin lattia saisi olla puhtaampi pidon kannalta.

Meillä on sunnuntaina 25.11. messuhallissa (sama paikka) aikuisten vuoro klo 17 - 19, joten jos jotain blogin lukijaa kiinnostaa niin porukka kasaan ja kohti Lahtea tervetuloa joukkoon maksu on muutaman euron luokkaa per nuppi.

torstai 15. marraskuuta 2007

Viikonvaihteen jälkeen

Keskiviikon treenit hallilla

Junnut olivat enimmäkseen Mikan hoivissa, joten aikuiset kiersivät rataa vauhtia vaihdellen. Toteuttipa siellä joku opittuja harjoitteitakin. Minä yritin keskittyä tuohon luisteluasennon ylläpitämiseen, sainhan siihen oppia ihan kädestä pitäen.

Tiistain tuntoja

Epäilin, että paikat olisivat viikonvaihteen jälkeen puuduksissa, mutta eipä juuri kummemmin tuntunut. Kuntopyörällä saunahiet pintaan, ettei totuus unohtuisi.

maanantai 12. marraskuuta 2007

Lisää kuvia




Viikonlopun vilskettä


Olipahan liikunnallinen viikonloppu. Oli mukava kun paikalla oli paljon porukkaa, minä ainakin nautin kaksi päivää rullaluistelun opista, vaikka en, täytyy tunnustaa kovin hyvin tuota englantia ymmärräkkään, Christophe näytti kuitenkin tarpeeksi selkeästi mitä pitäisi tehdä, ehkä jotain opinkin tuntui kuin vauhtia olisi tullut reippaasti lisää. Esa (Lottanen) aina sanoo, että luistelu on tekniikkalaji, varmasti onkin sen huomasi kun toteutti noita viikonvaihteen oppeja, silti mielestäni voimaa ja kestävyyttä tarvitaan ja talven mittaan sitä pitäisi hankkia lisää. Olen nuorempana juossut 15 maratonia ja sen tuloksena uskon harjoittelun tuomaan kestävyyteen, luistelussa Intervalliharjoittelu lienee yksi tehokkaimmista menetelmistä kunnon kohottamiseen, itse harrastan sitä nyt rospuuttokeleillä kuntopyörän kanssa vastusta vaihdellen, ei mikään paras tapa, mutta tulee siinä katseltua uutisia ja urheiluruutua samalla. Tässä muutama kuva viikonvaihteen vilinästä. laittakaa rohkeasti kommentteja ja ideoita, talven harjoittelun varalle.

perjantai 9. marraskuuta 2007

Päivän treeni

Kuntopyöräilyä puoli tuntia ja saunaan. Lisäksi kameran käyttöohjeeseen tutustumista.

torstai 8. marraskuuta 2007

Treenejä messuhallissa

Porukkaa oli ihan kiitettävästi, ei niin hyvä paikka kun suurhalli mutta ei pidä valittaa, kun ei ulkonakaan voi mennä. Kokeilin uutta videokameraa ja sain vähän tuntumaa sen käyttöön. Toivottavasti viikonvaihteessa saadaan sellaista materiaalia, että voidaan hyödyntää sitä jatkossakin. Melko hidasta tuoda filminpätkä tänne 23 MT ja reilu puoli tuntia julkaisuineen.


sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Viikonvaihteen liikunnat

Talvi tulee ei mahda mitään, pitää turvautua sisäliikuntaan. Onhan tuo kuntopyörä nyt kotona, joten ei kun polkemaan. Lauantaina ennen saunaa reilu puoli tuntia ihan hyvillä tehoilla, eihän se mitään maiseman vaihtumista ole, ellei samalla katso luonto-ohjelmaa telkkarista.

Sunnuntaina sitten sellainen tunnin poljenta siinä meni kymppiuutiset ja urheiluruudut ja samaan huoneeseen ei kuulema voinut tulla, joten yksin sai olla. Ikkuna auki ja suihkuun, sillä siinä touhussa kyllä hiki irtoaa, eikä haihdu tuulen mukana. Hyvää liikuntaa ja tehoja voi nostaa vastusta lisäämällä, mutta ei sitä ihan joka ilta viitsi tehdä, mutta jäitä ja lunta odotellessa...

perjantai 2. marraskuuta 2007

Syksyn viimeisiä(kö) ulkona

Aamukahvin aikaan Esa soitteli ja kyseli lenkille piti vapaapäivää, minä olin suunnitellut lenkkiä johonkin aikaan päivästä oikein keppien kanssa. Sovittiin puolen päivän aikoihin. Mentiin vesalaan kirkkotien risteykseen ja siitä kohti Hollolan kirkkoa. Kova vastatuuli verotti vauhtia (ja voimia ainakin minulta), joten meno oli taistelua tuulta vastaan käytiin kuitenkin kääntymässä pyhäniemen kartanon kohdalla ja siitä takaisin. Oli se jotenkin ponnetonta, tekniikkalaji sanoi Esa.

torstai 1. marraskuuta 2007

Treenejä

Torstaina 1.11.2007

Aamulla asioilla, iltapäivällä sitten Niilon (pojanpojan 1v 9 kk) ja Raulin (Pojan) kanssa tultiin meille ja harjoiteltiin pyörällä ajoa ja kauko-ohjattavan auton käsittelyä, hyvin sujui kumpikin. Illalla liikunnan puutteen korjasin sitten kymppiuutisten ja urheiluruudun aikana polkemalla kuntopyörää, hiki pintaan ja suihkuun.


Keskiviikkona 31.10.2007

Olinpahan ajoissa, jostain syystä ajauduin suurhallille jo vähän yli viis. Luistimet jalkaan ja kierroksille, siinä ehti mennä jo aika monta kierrosta ennen muiden tuloa. Esa tulikin sitten jonkin ajan päästä. Tällä kertaa oli vieraita Helsingistä, ja mukana maajoukkueen valmentaja jakamassa tietoa, kun vain osaisi soveltaa käytäntöön kaikki vinkit niin uskon, että kyllä se siitä... Treenien jälkeen pidettiin palaveri, jossa läsnä iso joukko Puheenjohtaja mukaan lukien. Suunniteltiin sitä ensi kevään Messilän kisaa, pitäisi keksiä sille kisalle joku hyvä nimi.


keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Sunnuntailenkkeilyä

Kahdeltatoista olin Messilän parkkipaikalla rullat jalassa ja odotin porukkaa seuraksi. Eipä näkynyt ketään ja tarkistussoitto Esalle joka sanoi olevansa töissä. Varti yli siis yksin matkaan, jos edes kirkolla kävisi kääntymässä. Meno oli yllättävän helppoa vaikka tien pinta oli kostea, joten kirkolta suuntasin Vesalaan päin. Alussa tien pinta oli aika huonoa parin kilometrin matkalla, vaikka päällyste oli uusi. Vastatuuli puski päälle, mutta kun olin matkaan lähtenyt niin eteenpäin vaan. Kevyen liikenteen väylä oli taas tosi hyvä, mutta se vastatuuli meinasin kääntyä ainakin kolme kertaa takaisin, mutta paluumatkalla olisi myötätuuli ja se motivoi jatkamaan. melkein Vesalaan sitten meninkin. Paluumatkalla oli sitten se myötäinen ja meikäläinenkin pääsi vauhdin hurmaan Hollolan kirkolle ja siitä Messilään pituutta lenkille kertyi reilu 32 km, joten vuodenaikaan nähden ihan mukavasti.

Tulihan käytyä

Viiden aikaan pidettiin kokousta Anttilan baarissa tehtiin taas hyviä suunitelmia ensi kesän messilän kisaa varten nyt pitäisi alkaa pikkuhiljaa selvittämään asioita kisan järjestämisen edellytyksistä ja tarvittavista toimenpiteistä. Kokouksen jälkeen kun meidät oli ulosheitetty (baari meni kiinni) Esa mainitsi, että olis hyvä luistelukeli mennä vaikka Launeen kentälle. Minua se jäi jotenkin vaivaamaan kun päivällä mielessä ollut lenkki jäi tekemättä, niinpä kotoa kamat kasaan ja Launeelle, matkalla soitin Esalle ja eipä tarvinnut paljon mukaan houkutella. Valaistulla radalla hyvässä tuulettomassa kelissä oli tosi mukava ottaa päivän liikunta-annos.

Kun ei tullut käytyä lenkillä...


Hyvä keli, mutta jostain syystä oli koko päivä muuta tekemistä, ja pimeys tulee yllättävän äkkiä. Pelicans hävisi Bluessille olin katsomassa, hain ennen peliä Samilla (vanhempi poikani) lainassa olleen kuntopyörän ja pelin jälkeen kotona puoli tuntia polkemista, siinä paita kastui aika äkkiä, vaikka syke ei tahtonut nousta millään yli 150, reidet olivat koko ajan kuitenkin happorajoilla, joten aika tehokas puolituntinen.

Keskiviikkotreenit suurhallissa


Oli vähän hiljaista Junnujen osalta, olisiko syysloma vaikuttanut. Tulihan pari uutta aikuista Nikin vanhemmat Pete ja Hepa. Hepa eka kertaa rullilla oppi kuitenkin nopeasti ainakin pysymään pystyssä ja liikkumaan eteenpäin, makkaratkin sujuivat ihan hyvin, siitä se lähtee. Pete kun sai isot rullat alle niin johan mentiin... Itse tuli mentyä välillä vähän lujempaa ja välillä hiljempaa. Perjantaina kokous, jossa suunnitellaan ensi kevään messilän kisaa ja ehkä vähän muutakin.

Sunnuntailuistelua




Mukavaa menoa porukassa messilästä siikaniemen kautta Hollolan kirkolle, kahvitauko, ja pieni lenkki Hatsinan tietä ja takaisin Messilään. Vauhti oli minulle sopivaa, ei suurempia vaikeuksia, ylämäet edelleen hidastavat menoa, mutta eiköhän se kevääseen mennessä korjaannu.

Purevaa pohjoistuulta

Lauantai, hieno auringonpaiste houkutteli iltapäivällä luistimille. Launeen kentällä muutama skeittaaja, minä siinä seassa, puolitoista tuntia rataa kiertämässä, tosin siinä ohessa muutaman kilometrin kierros pois siitä pohjoistuulen vaikutuksesta. Tosin tuuli se sielläkin, mutta reittivalinnalla sai vähän myötäistäkin. Muuten ihan hyvä syyslenkki tuli saunahiet (ja -oluet)hankittua .

Torstaitreenejä

Tänä Torstaina ei kovinkaan monta Junnua ollut mukana, mutta sitäkin innokkaampana. Tehtiin taas makkarita, pyöriteltiin tennispalloa ja lopuksi kaukalossa hippaleikki, joka osoittautui aika tehokkaaksi treeniksi.

Tein junnuille oman blogin, johon voimme tallentaa kuvia ja ajatuksia toiminnasta. yritän saada sinne aineistoa jo lähiaikoina. Laitan linkin tuonne meidän omaan Blogiin niin kaikki pääsevät seuraamaan ja kommentoimaan. Osoite on http://lahlujunnut.blogspot.com/

Lokakuun pitkät lenkit

Melkein kuivat tiet, siis pitkälle lenkille. Ahtialasta Soramäkeen, paikka paikoin melko liukkaita lehtipattereita onneksi otin kepit mukaan, tarkoitus oli käydä vielä piemmällä hollolan kirkolle päin, mutta kova vastatuuli (tekosyy) käännytti takaisin. Soramäestä sitten Jokimaan kautta Launeelle ja sieltä kotiin , oli vähän helpompaa tulla myötä- ja sivutuuleen. Matkaa kertyi kuitenkin maratoonin verran, sopivavauhtista rasvanpolttoa.

lauantai 13. lokakuuta 2007

Lauantailenkkeilyä

Iltapäiväksi suunniteltu Lauantailenkki muuttui aamupäivälenkiksi, kun Esa soitteli ja kyseli lenkille. Mentiin sitten Villähteelle päin loistavassa syysauringon paisteessa lämmintä muutama aste Nastolan ABC:llä käännös ja takaisin. Jostain syystä reidet hapotti tulomatkan nousuissa.
Pyöräilijä edessä pitäisköhän ...

torstai 11. lokakuuta 2007

Torstaitreenit suurhallilla

Olipa taas vilskettä innokkaita Junnuja ja muutama aikuinen siinä joukossa makkaroita, kiihdytyksiä vähän hippaa ja sählyä siinä se parituntinen vierähti. Sain toki videoitua muutamia otoksia yritän saada ne linkitettyä youtuben kautta katseltavaksi.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Syksyn koleutta

Rakeita ja räntää auringonpaisteen lomassa kun lastasin luistimet autoon, Launeen radalla aurinko paistoi jo pilvettömältä taivaalta lämmintä 6 astetta. Radan kiertämistä puoli tuntia, siihen puolen tunnin lenkki jokimaalle ja takaisin sai kuitenkin hien pintaan.

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Sunnuntai 7.10.2007

Kuiva syyskeli lenkille ilman suunniteltua reittiä, ensin kotoa luistellen launeelle, sieltä niemen satamaan katsomaan olisiko Jussi laivan kimpussa, ei ollut. Kotiin sitten Holman ja Hirsimetsäntien kautta matkalla se mukava mäki Holmasta Kivimaalle mäet menevät nyt jo paljon helpommin kun vielä esimerkiksi kuukausi sitten. Tulihan siitä sellainen vajaa parin tunnin suoritus.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Perjantain kiertelyä

Tunti kiertelyä hyvässä kelissä

torstai 4. lokakuuta 2007

Penkkiurheilua

Lepopäivä rullaluistelusta, oli mukava käydä katsomassa Pelikaanien peliä kun voittokanta jatkuu Porin Ässät kaatui 5-1.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Syksyn parhaita kelejä

Teki jo päivällä mieli lenkille, mutta oli muuta. Illalla sitten viiden aikaan messilästä Hollolan kirkolle ja takaisin, olipa hyvä keli. Mennessä sai väistellä vähän autoja. kuitenkin sinne alle 25 minuutin. Takaisin sitten kelloa vastaan, sehän on alkua lukuunottamatta vähän myötäistä ja tuulikin oli oikeasta suunnasta yksin luistellen 22 minuuttia. Suoralla yritin jo keskittyä hiukan tekniikkaankin, aiaka-ajoin luulen jo jotain oppineeni...

Eipä riittänyt

Messilästä ajoin launeen kentälle katsomaan olisiko joku rullailija eksynyt kiertelemään rataa, ei ollut. Luistimet jalkaan ja sinne lautailijoiden sekaan rataa kiertämään puolisen tuntia sinä vierähti muutama kova ratakierros kilpaa pyöräilevien tyttöjen kanssa, tuli vähän tehoja tähänkin osioon. Sitten kotiin ja saunaan (kylmä olut) tekipä hyvää.

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Sunnuntain rasvanpolttoa

Vielä muutama kilo pois, ja jenkkakahvoja ei enää ole, nyt kun menee ilman sauvoja niin syke ei lenkillä nouse lähellekään maksimia (kun ei ole edessä veturia) kolmenkympin lenkki 140 keskisykkeelä kuluttaa toistatuhatta kaloria (pitäisi vain lenkin jälkeen pitää jääkaapin ovi kiinni). Jatkuisi vaan hyvät kelit.

Melkein kun kesällä

Lauantai 29.9 oli tosi hieno syyspäivä, lämmintä 19 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Olisi voinut tehdä pitkänkin lenkin, mutta se jäi kuitenkin tunnin mittaiseksi parinkympin hikilenkiksi.

perjantai 28. syyskuuta 2007

Maraton päivässä...

Mukava syyskeli innostuin vähän pidemmälle lenkille, Ahtialasta kaupungin kautta Villähteelle ja samaa reittiä takaisin, kepit taas apuna lehtipattereiden kohdalla ja muutamassa ylämäessä.

Sisällä Suurhallissa 27.9

Paljon pieniä rullaijoita muutama isompikin, Mukanani tulivat Kaisa ja Niki, lupasivat tulla toistekin. Nikin isä Pete sanoi tänään käyneensä rullislenkillä eka kertaa viime vuonna antamillani luistimilla messilään päin kympin lenkki innostuisiko? toivottavasti

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Syksyn lenkkejä

Aamupäivän kosteutta tienpinnassa, mutta aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Rullat jalkaan ja menoksi, loivia ylämäkiä vähän reippaammin muuten leppoisaa matkavauhtia, reilu tunnin lenkki. Eilisen laakeripesujen jälkeen meno tuntui ihan hyvältä. Ruohonleikkuu illalla tuntui toiselta lenkiltä, oli päässyt vähän kasvamaan.

maanantai 24. syyskuuta 2007

Vaihteeksi Kuivaa baanaa

Olipa mukava mennä sunnuntai-iltana kuivaa tietä pitkin. Oli vaihteeksi kepit mukana, ei niitä kyllä monessa paikassa tullut käytettyä, lehtipattereiden kohdalla oli hyvä lykkiä tasatyöntöä.
Ei näkynyt Launeen radalla ketään rullailemassa, eipä juuri muuallakaan olisiko kausi jo ohi, ei kai. Tuli sitten mentyä reilu kolmenkympin lenkki noin puolitosissaan vähän sykettä nostaen.

perjantai 21. syyskuuta 2007

Syksyn liukkauksia vältellen

Pilviä kyllä, mutta ei sada siis lenkille autolla Messilään rullat jalkaan ja kohti Hollolan kirkkoa. Vastatuulta melkein koko matka ja tie tietenkin paikkapaikoin märkä, kuitenkin aurinko paistoi ja vaatetta tuntui olevan riittävästi. kirkon portille kuitenkin. Takaisin jo vähän helpompaa tosin pieni syksyinen sadekuuro matkalla mutta oli onneksi sateenpitävä asu päällä. sisältäpäin kyllä kastui ihan riittävästi. Kalamarkkinoilta paistetut muikut ja saaristolaisleipä mukaan ja perunamuussia tekemään.

torstai 20. syyskuuta 2007

Aamupäivän piristystä ja illan kuntoilua

Pieni puolen tunnin piristyslenkki aamupäivästä tuntui ihan mukavalta.

Illan kuntoilua

Iltapäivällä tuli vettä taivaan täydeltä, onneksi sade loppui, mutta rata oli taas märkä. Junioreita ei Maxsia lukuuottamatta näkynyt, joten muutamia radan ympäriluisteluja tuli tehtyä, eipä juurikaan kummoisilla tehoilla.

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Märkä lenkki


Vaimon auto korjaamolle aamulla klo 8, vettä sataa, mutta enhän ole sokerista. Luistimet jalkaan ja tuulipuku päällä Jokimaalta Ahtialaan reilu 13 km. Syksyn lehdet tekevät tiestä paikkapaikoin liukkaita, mutta ihan hyvin vielä pääsee eteenpäin sateesta huolimatta.

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Lauantai 15.9.2007 Lahden suurhalli

Porukka tuntuu ihan mukavalta, kovaa ne menee, ei meikäläisen tekniikalla pysy vielä kovinkaan pitkää matkaa peesissä, pitää vissiin lisätä harjoittelua. Muuten tämä oli ihan hyvä treeni oli tarpeeksi monipuolisuutta ja erilaisia harjoitteita pitäisi kai tuolla lenkillä itsekin välillä kokeilla tuon suoraviivaisen luistelun sijaan. Sähly tuntui aika oudolta luistimet jalassa, kun käännöksistä ja jarrutuksista tulee niin vaikeita, pari hyvää keikausta tuli tehtyä, pitänee seuraavaksi kerraksi varautua suojaimilla.

perjantai 14. syyskuuta 2007

Mäkiä, mäkiä

Ilman keppejä kotoa kaupunkiin päin matkalla kolme mäkeä ylöspäin ei tuntunut lähellekään niin pahalta kun luulin. Taitaa vaan olla jotkut lihakset rasitusta vailla.





















Illalla kokous läsnä kuusi henkilöä, hyviä suunnitelmia innostunutta porukkaa, toivotaan innon säilyvän.

Radalla 13.9.2007

Kova tuuli, onneksi ei satanut vaikka rata olikin vähän kostea.

maanantai 10. syyskuuta 2007

Syksyn toimintaa


9.9.2007 Hollolan rantabulevardi testattiin uusi pinnoite, Esan mielestä leppoisaa matkavauhtia, minulle melko kova lenkki