keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Sunnuntailenkkeilyä

Kahdeltatoista olin Messilän parkkipaikalla rullat jalassa ja odotin porukkaa seuraksi. Eipä näkynyt ketään ja tarkistussoitto Esalle joka sanoi olevansa töissä. Varti yli siis yksin matkaan, jos edes kirkolla kävisi kääntymässä. Meno oli yllättävän helppoa vaikka tien pinta oli kostea, joten kirkolta suuntasin Vesalaan päin. Alussa tien pinta oli aika huonoa parin kilometrin matkalla, vaikka päällyste oli uusi. Vastatuuli puski päälle, mutta kun olin matkaan lähtenyt niin eteenpäin vaan. Kevyen liikenteen väylä oli taas tosi hyvä, mutta se vastatuuli meinasin kääntyä ainakin kolme kertaa takaisin, mutta paluumatkalla olisi myötätuuli ja se motivoi jatkamaan. melkein Vesalaan sitten meninkin. Paluumatkalla oli sitten se myötäinen ja meikäläinenkin pääsi vauhdin hurmaan Hollolan kirkolle ja siitä Messilään pituutta lenkille kertyi reilu 32 km, joten vuodenaikaan nähden ihan mukavasti.

Tulihan käytyä

Viiden aikaan pidettiin kokousta Anttilan baarissa tehtiin taas hyviä suunitelmia ensi kesän messilän kisaa varten nyt pitäisi alkaa pikkuhiljaa selvittämään asioita kisan järjestämisen edellytyksistä ja tarvittavista toimenpiteistä. Kokouksen jälkeen kun meidät oli ulosheitetty (baari meni kiinni) Esa mainitsi, että olis hyvä luistelukeli mennä vaikka Launeen kentälle. Minua se jäi jotenkin vaivaamaan kun päivällä mielessä ollut lenkki jäi tekemättä, niinpä kotoa kamat kasaan ja Launeelle, matkalla soitin Esalle ja eipä tarvinnut paljon mukaan houkutella. Valaistulla radalla hyvässä tuulettomassa kelissä oli tosi mukava ottaa päivän liikunta-annos.

Kun ei tullut käytyä lenkillä...


Hyvä keli, mutta jostain syystä oli koko päivä muuta tekemistä, ja pimeys tulee yllättävän äkkiä. Pelicans hävisi Bluessille olin katsomassa, hain ennen peliä Samilla (vanhempi poikani) lainassa olleen kuntopyörän ja pelin jälkeen kotona puoli tuntia polkemista, siinä paita kastui aika äkkiä, vaikka syke ei tahtonut nousta millään yli 150, reidet olivat koko ajan kuitenkin happorajoilla, joten aika tehokas puolituntinen.

Keskiviikkotreenit suurhallissa


Oli vähän hiljaista Junnujen osalta, olisiko syysloma vaikuttanut. Tulihan pari uutta aikuista Nikin vanhemmat Pete ja Hepa. Hepa eka kertaa rullilla oppi kuitenkin nopeasti ainakin pysymään pystyssä ja liikkumaan eteenpäin, makkaratkin sujuivat ihan hyvin, siitä se lähtee. Pete kun sai isot rullat alle niin johan mentiin... Itse tuli mentyä välillä vähän lujempaa ja välillä hiljempaa. Perjantaina kokous, jossa suunnitellaan ensi kevään messilän kisaa ja ehkä vähän muutakin.

Sunnuntailuistelua




Mukavaa menoa porukassa messilästä siikaniemen kautta Hollolan kirkolle, kahvitauko, ja pieni lenkki Hatsinan tietä ja takaisin Messilään. Vauhti oli minulle sopivaa, ei suurempia vaikeuksia, ylämäet edelleen hidastavat menoa, mutta eiköhän se kevääseen mennessä korjaannu.

Purevaa pohjoistuulta

Lauantai, hieno auringonpaiste houkutteli iltapäivällä luistimille. Launeen kentällä muutama skeittaaja, minä siinä seassa, puolitoista tuntia rataa kiertämässä, tosin siinä ohessa muutaman kilometrin kierros pois siitä pohjoistuulen vaikutuksesta. Tosin tuuli se sielläkin, mutta reittivalinnalla sai vähän myötäistäkin. Muuten ihan hyvä syyslenkki tuli saunahiet (ja -oluet)hankittua .

Torstaitreenejä

Tänä Torstaina ei kovinkaan monta Junnua ollut mukana, mutta sitäkin innokkaampana. Tehtiin taas makkarita, pyöriteltiin tennispalloa ja lopuksi kaukalossa hippaleikki, joka osoittautui aika tehokkaaksi treeniksi.

Tein junnuille oman blogin, johon voimme tallentaa kuvia ja ajatuksia toiminnasta. yritän saada sinne aineistoa jo lähiaikoina. Laitan linkin tuonne meidän omaan Blogiin niin kaikki pääsevät seuraamaan ja kommentoimaan. Osoite on http://lahlujunnut.blogspot.com/

Lokakuun pitkät lenkit

Melkein kuivat tiet, siis pitkälle lenkille. Ahtialasta Soramäkeen, paikka paikoin melko liukkaita lehtipattereita onneksi otin kepit mukaan, tarkoitus oli käydä vielä piemmällä hollolan kirkolle päin, mutta kova vastatuuli (tekosyy) käännytti takaisin. Soramäestä sitten Jokimaan kautta Launeelle ja sieltä kotiin , oli vähän helpompaa tulla myötä- ja sivutuuleen. Matkaa kertyi kuitenkin maratoonin verran, sopivavauhtista rasvanpolttoa.

lauantai 13. lokakuuta 2007

Lauantailenkkeilyä

Iltapäiväksi suunniteltu Lauantailenkki muuttui aamupäivälenkiksi, kun Esa soitteli ja kyseli lenkille. Mentiin sitten Villähteelle päin loistavassa syysauringon paisteessa lämmintä muutama aste Nastolan ABC:llä käännös ja takaisin. Jostain syystä reidet hapotti tulomatkan nousuissa.
Pyöräilijä edessä pitäisköhän ...

torstai 11. lokakuuta 2007

Torstaitreenit suurhallilla

Olipa taas vilskettä innokkaita Junnuja ja muutama aikuinen siinä joukossa makkaroita, kiihdytyksiä vähän hippaa ja sählyä siinä se parituntinen vierähti. Sain toki videoitua muutamia otoksia yritän saada ne linkitettyä youtuben kautta katseltavaksi.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Syksyn koleutta

Rakeita ja räntää auringonpaisteen lomassa kun lastasin luistimet autoon, Launeen radalla aurinko paistoi jo pilvettömältä taivaalta lämmintä 6 astetta. Radan kiertämistä puoli tuntia, siihen puolen tunnin lenkki jokimaalle ja takaisin sai kuitenkin hien pintaan.

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Sunnuntai 7.10.2007

Kuiva syyskeli lenkille ilman suunniteltua reittiä, ensin kotoa luistellen launeelle, sieltä niemen satamaan katsomaan olisiko Jussi laivan kimpussa, ei ollut. Kotiin sitten Holman ja Hirsimetsäntien kautta matkalla se mukava mäki Holmasta Kivimaalle mäet menevät nyt jo paljon helpommin kun vielä esimerkiksi kuukausi sitten. Tulihan siitä sellainen vajaa parin tunnin suoritus.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Perjantain kiertelyä

Tunti kiertelyä hyvässä kelissä

torstai 4. lokakuuta 2007

Penkkiurheilua

Lepopäivä rullaluistelusta, oli mukava käydä katsomassa Pelikaanien peliä kun voittokanta jatkuu Porin Ässät kaatui 5-1.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Syksyn parhaita kelejä

Teki jo päivällä mieli lenkille, mutta oli muuta. Illalla sitten viiden aikaan messilästä Hollolan kirkolle ja takaisin, olipa hyvä keli. Mennessä sai väistellä vähän autoja. kuitenkin sinne alle 25 minuutin. Takaisin sitten kelloa vastaan, sehän on alkua lukuunottamatta vähän myötäistä ja tuulikin oli oikeasta suunnasta yksin luistellen 22 minuuttia. Suoralla yritin jo keskittyä hiukan tekniikkaankin, aiaka-ajoin luulen jo jotain oppineeni...

Eipä riittänyt

Messilästä ajoin launeen kentälle katsomaan olisiko joku rullailija eksynyt kiertelemään rataa, ei ollut. Luistimet jalkaan ja sinne lautailijoiden sekaan rataa kiertämään puolisen tuntia sinä vierähti muutama kova ratakierros kilpaa pyöräilevien tyttöjen kanssa, tuli vähän tehoja tähänkin osioon. Sitten kotiin ja saunaan (kylmä olut) tekipä hyvää.